Liikesarjojen EM-kilpailut 2017

Rhodoksesta, osa 1

Roodos part yksi

Rhodos, Rodos ja savolaisen suussa mutusteltuna Roodos… Vuoden 2017 taekwondon poomsaen EM kilipailut pidettiin Kreikassa Roodoksen saarella. Kisapäivät ovat 7-8.5 eli su-ma. Kisapaikkana keskelle muaseutua rakennettu (EU rahoilla aloitettu, hieman keskeneräiseksi jiäny) halli. Kisakutsutsusta ja hallin opasteista saati hallin seinästä puuttui hallin nimi ja kun taxikuskilta kysäisin niin halli on nimetön? Eli rahat todella loppui kesken, kun nimikin jäi antamatta  Tätä maaseutua kutsutaan Faliraki nimiseksi alueeksi, joten olkoon hallin nimi Falirakin urheiluhalli (kuulostaa paremmalta kuin nimetön halli keskellä ei mittää….). Hallin ns. pääoven vieressä oli kyllä kyltti, mutta eihän noita Kreikkalaisia kirjaimia kukkaa ymmärrä .

Samassa yhteydessä ennen EM skapoja pidettiin ensimmäiset laatuaan olevat Beach MM- kilipailut. Nämä kisat olivat EM kisoja edeltävinä päivinä 5-6.5. eli pe-la. Kisat pidettiin Rhodoksen saarella ns. pääkaapunti Rhodeksessa ja meren rannalla satamassa olevassa Nautical Club Rhodessa. Näitä arvokisoja kohti lähettiin Veetin kanssa tällä kertaa Kuopiosta junalla. Meillä oli iltalento 3.5 ja paluu 12.5 on aikaseen aamulla Helsingissä n. 4:n maissa. Ei ihan hirveesti huvittanu autolla lähtee, on noita ajoja Etelä-Suomen suuntaan viime vuosina ollut sen verta monta. Tällä kertaa myös VR:n vuorot suht. hyvin kävi meidän lennoille, eikä junaliputkaan olleet hinnalla pilatut joten mentiin tällä kertaa junalla.

Lähettiin kotoa juna-asemalle ennen 11:sta ettei myöhästytä ja tehhä tätä reissua ittelle hankalaksi. No juna olikin sitten myöhässä reilun vartin, mutta otti aikataulun kiinni ennen Helsinkiä. Helsinki-Vantaan lentokentälle on tehty junalla tuleminen helpoksi (kunhan aikataalut täsmää) ja oli ihan mukava kerran näin matkustaa.. Tosin torstaina takas tullessa pittää useempi tunti notkua kahviossa ennen junan lähtöä Savon suuntaan.

Lentokentällä ootettiin Halosten Danielin ja Marcon kanssa vajaat pari tuntia lähtöselvitykseen pääsyä. Selvityksen jälkeen pientä murkinaa masuun ja oottamaan lennon lähtöä (pieni murkina kentällä tarkoittaa isohkoa laskua, tolla rahalla millä ei edes kummosia syöty saisin kotona ruokittua koko poppoon…). Veetikin oli sitä mieltä annoksesta, että ois ollu kokille vähä asiaa?

Lento Roodokselle lähti iltasella 19:15 ja oli perillä n. 23:00. Lennettiin tällä kertaa Thomas Cook Airlinesillä ja matkamme järjestettiin matkatoimisto Tjäreborgin kautta (osa joukkueesta). Perillä meillä oli matkatoimiston järjestämä linja-aatokuljetus . No bussi oli suht. täynnä Suomalaisia (osa jo lomafiiliksissä ja sievässä pienessä). Heitä pienesti kiinnostikin ketäs ollaan ja mitäs me Roodoksella? Toivottavasti saadaan heitä katsomaa kisoja ja kannustamaan  (Beach kisoihin mukavasti Suomalaisia turisteja itsensä löysikin sekä kolme Varkaudesta taekwondoa harrastavaa nuorta neitoa. He eivät ennalta kisoista tienneet, mutta hyvin olivat kyllä lomansa ajankohdan valinneet).

Itse bussi johon meidät ”pakattiin” oli siis turistibussi ja se vei porukkaa ympäri kaapunnin hotelleja (about n.8-10 hotellia) ja meidän hotelli oli se toiseksi viimeinen? No eihän siinä mitä, ns. ilmanen kaapuntiajelu, mutta oli jo yö ja porukka hiukka väsy. Hotelliin päästiin joskus ennen 1:tä aamuyöllä. Siitä iltatoimiin ja nukkumista yrittämään ennen 2:ta. Hotellimme Butterfly sijaitsi reilun viiden minuutin köpöttelyn piässä Beach kisapaikasta. Minulla ja Marcolla oli yhteinen huone sekä Veetillä ja Danskulla yhteinen. Vähän mietittiin mitenhän poijjat mahtaa olla ”nätisti” ja keskittyä itse kisoihin häröilemisen ja valvomisen sijaan?

Huoneet ihan ”perus” siistit ja jopa pyyhkeistä tehty joutsen sängyllä odotti minua ja Marcoa. Olipa herttasta ja oispa ollu romanttista, mutta jospa ei kuiteskaa  . Koska osa joukkueesta tuli muualta, joukkueen sisällä muuteltiin huonejakoja mieleisiksimme. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että meille oli toiset huoneet kuin missä majoituimme ja meidän piti (olisi pitänyt) muistaa aamupalalla sanoa ne ”oikeat” huoneet, eikä ne missä fyysisesti majoituimme. No tämä ei onnistunut edes ekana aamuna  Siitä tuli melkosta sirkusta, kun ensin tulleet unohtivat sanoa sen oikean huonenumeron ja sanoivat missä olivat. Sitten toiset tulivat perästä ja muistivat sanoa sen oikean eikä sitä missä olivat. Henkilökunta meni monta kertaa sekaisin, kun joissakin huoneissa oli 3 tai 4 henkilöä 2:n sijaan. Eräänä aamuna aamupalan rouvalla meni jo hermot ja vaati meitä sanomaan oikeat numerot, luvattiin sanoa seuraavana aamuna  Ihmeen pitkään jaksoivat tätä, oisivat vain kahtoneet montako meitä on?

Seuraavana uamuna uamupalalle 9 maissa ja siitä köpöteltiin kaapunnin läpi rannalle kahtelemmaan Beach skapojen kisapaikkaa. Kisapaikka tai siis tarkemmin kisa-alusta oli rakennettu uima-altaan päälle? Eli uima-allas oli katettu ja siihen laitettu kisatatamit. Aika siisti paikka, pienehköt katsomot (ei pahemmin auringon suojaa), mutta sijainniltaan hieno tämmösille skapoille. Näimme kaapunnilla köpötellessämme myös Tatua (Suomen IR tuomari), joka oli tullut myös Roodokselle näihin kekkereihin tuomaroimaan.

Eka päivä meni toipuessa aikaeroon  (sama aika kun meillä kotona). No lähinnä järkytykseen viileästä Kuopiosta lämpimään Roodokseen. Meillä oli vielä Kallavesi jiässä kun lähettiin, ensimmäiset sulat vedet tuli vastaan vasta Mikkelin eteläpuolella. Päivällä huomasimme Kreikkalaisen elämäntavan erilaisuuden ainakin ravintoloiden suhteen. Ruoka täällä on kyllä hyvää ja hintataso edullisempaa, mutta se aika mikä menee oottaessa vaikkei ravintolassa juuri silloin muita asiakkaita olisikaan? Menimme Chinice fast- food paikkaan ja sielläpä sitten odoteltiin reipas tunti ennen kuin annokset saatiin ☹. Sama homma kävi myöhemmin reisulla > Christian ja Olli veivät meidät Edestä merkkiseen hienoon raflaan. Kehuivat mokomat, että täällä on todella hyvää sapuskaa (niin olikin), mutta ootettiin ihan yhtä kauan kuin siellä ”pika” kiinalaisessa. Pojat itse lähtivät toisaalle, laittoivat kuvia kun olivat syömässä ja kun olivat syöneet – me vielä ootimme annoksiamme! Kiitos tästä poijjat 

Illalla meillä oli ohjelmassa Beach kisojen avajaiset. Avajaiset pidettiin vanhan kaupungin puolella olevassa linnassa, tarkemmin: Medieval city of Rhodes and specifically at the bastion of the Grand master´s place. Läksimme mielestämme ajoissa, mutta hetken häröiltiin köpötellessä ja etsiessä oikeata paikkaa mistä mennä sisään. No ei oltu myöhässä, Kreikkalaiseen tapaan tämänkin juhlan ajoitus hieman myöhässä. Ohjelmassa oli heppojen marssi, wtf:n demoteamin marssi ja ns. lippumarssi jossa menimme Suomenlipun taakse ja muut maat omiensta. Sitten marsittiin joukkueet peräkkäin linnan sisällä kohti juhlapaikkaa. Tanskalaiset marssi eellä ja kun hoilasimme omia kannustushuutojamme vastasi tansdan Ky Ty Dang siihen huutamalla ”Perkele”… Onhan Ky Ty Suomessa monesti käynyt, eikö muista muita sanoja 

Viileestä Suomesta kun tulla tupsahti tänne lämpöseen Kreikkaan niin eihän sitä hölmöläisenä tajunnu, että täällä tulee iltaisin melko viiletä varsinkin kun tuulee aika mojovasti. Kylmähän se meinas savolaiselle tulla shortseissa ja t- paidassa… valmiiks flunssakin vielä.

Avajaisseremoniassa järjestäjät halusivat Suomalaisen miesurheilijan Kreikkalaisen naisurheilijan kanssa lausumaan urheilijoiden valan. Tämä kunniatehtävän sai Olli. Avajaisissa nähtiin myös WTF:n demoteamin hieno esitys sekä kaikkien joukkueiden yhdessä ”Peacelipun” alle meneminen, kun järjestäjät pitivät lippujen laidoista kiinni (siis lipulla oli kokoa aika paljon…). Mukavat avajaiset ja seuraavana päevänä sitten alkoikin ensimmäiset Beach MM skapat! Se on jo oman jutun arvoinen…

t. Ari - Chagi

Rhodokselta, osa 2

Roodos part kaksi, Beach Poomsae MM-kisat

Tätä kirjoittaessa loikoilen Beach kisapaikan vieressä olevalla hiekkarannalla ja koetan saada näpyteltyä nakkisormilla Sony kännykään auringonpaisteen häikästäessä. Ensimmäiset laatuaan olevat Beach ilmaveivauksen MM kilipailut sekä myös myöhemmin järjestetyt EM kisat ovat ohitse. Ollut vain niin pitkiä ja ”hektisiä” päeviä ettei ole kerenny sepostella… Täällä muuten aarinko tosiaan paistaa ja käväsin juuri uimassa, oli vähä lämpösempää vettä kuin Kallavedessä varmaan tällä hetkellä  Suomesta saatu kivoja viestejä lumisateista.

Beach Poomsae MM-kisat käytiin siis Rhodeksen kaapunnissa ja paikassa Nautical Club Rhodes. Suomen joukkueessa näihin osallistui Veeti ja Daniel junioripoikien sarjaan, Christian miesten alle 30v. Essi ja Laura naiset alle 30v. Jeppe ukot alle 40v, Johanna ja Triin tytöt alle 40v. Naisten ryhmä Triin, Johanna ja Niina sekä miesten ryhmä Frans, Christian ja Olli. Niina ja Jeppe olivat yli 30v. parisarjassa, Christian ja Essi alle 30v. parisarjassa. Dansku oli vielä mukana freestylessa junnusarjassa. Ryhmissä sarjoja oli yhdistetty joten alle ja yli 30v. olivat samassa sarjassa toisiaan vastaan. Toivottavasti muistin kaikki Suomalaiset osallistujat?

Kisoja edeltävänä päivänä näimme tosiaan Tatua kaapunnilla ja Tatu selvensi meille, ettei Beach kisoja käydä perinteisin taekwondo säännöin vaan sovelletaan ns. lipputuomarointia, jossa ei anneta pisteitä vaan tuomari päättää kahden kisaajan väliltä kumpi on parempi. Parempi jatkaa ja hävinny menee syömään jätskiä… Tällaista tuomarointikäytäntöä pidetään tietääkseni ainakin ITF:n puolella ja osassa Japanilaisia Budolajeja, ainakin Taidossa.

Tuomareita on viisi (kaikki edessä) ja koska kukin tuomari joutuu päättämään voittaako Chong vai Hong niin tasapeliä ei voi tulla. Lippujen värit ovat taekwondon kisaajien normivärit eli sininen tai punainen. Tuomari nostaa mielestään paremman kisaajan värisen lipun ja lopussa joko sinisiä tai punaisia lippuja on enemmän ylhäällä. Kilpailijoita tietysti kiinnostaisi nähdä pisteet, mutta näissä kisoissa vain freestyleistä annettaan pisteet (niitä ei liputeta, kuten muita sarjoja).

Sarjoissa kisaajat kisaavat kaksi yhtäaikaa, myös ryhmät ja parit. Vain Freestylesarjat mentiin vuoronperään (ja murskaus sekä trikkausbätlet). Tuomareille aika haasteellista ei ehkä paria, mutta jos ajatellaan 3:n ryhmiä joissa yht. 6 seurattavaa kisaajaa yhtä aikaa? Olisikin ollut kiva kahtoa mitä tapahtuisi, jos kaikki 6- kisaajaa olisi lähtenyt tekemään eri poomsea 

Kaikki sarjat lukuun ottamatta freestylejä Beach kisoissa siis bätleinä. Ja vain voittaja jatkaa. Kisoissa oli paljon osaanottajia ja sarjoja joten ymmärrettävästi tämä oli ainut tapa (ei välttämättä kovin reilu) saada kisat kahdessa päivässä ohitse. Bätleissä kun vastustajat arvotaan niin rängissä olevat kaksi parasta voivat tulla heti vastakkain ja taas huonommilla rängin pojoilla voi saada ns. helpomman vastustajan ja päästä tosi pitkälle. Olisikin ehkä reilumpaa kisaajia kohtaan ettei vastustajia arvottaisi vaan parit tulisivat rängin pisteiden perusteella.

Itse kisoissa Veeti hävisi Espanjalaiselle, Daniel voitti venäläisen mutta hävisi Tanskalaiselle. Laura ja Essi hävisivät myös. Johanna pääsi eka kierrokselta vastustajan luovuttaessa, mutta hävisi lopulta eikä päässyt finaaleihin. Naisten ryhmä hävisi finaaliin menneelle aasialaiselle maalle. Miesten ryhmä pääsi myös ekakierrokselta jatkoon vastustajan luovuttaessa. Seur. Kierroksella tulikin Turkki vastaan (EM voittajat) ja Suomen miehet hienosti voittivat ja pääsivät näin ainoona eurooppalaisena maana taistelemaan mitalleista. Semeissä tuli vastaan Vietnam ja siinä miehille hyvistä vedoista huolimatta tappio.

Kisat olivat kaksi päiväiset ja kisattiin vain kahdella matolla. Kisaajien suuresta osallistujamäärästä johtuen järjestäjillä oli melko kiire saada kisat pakettiin. Toisena päivänä oli parit ja ryhmät. Myös nämä srj:t oli pakko siis vetää molemmat kisaajat/ryhmät yht.aikaa. Muuten olisi aika loppunu armotta kesken.

Eka kisapäivän iltana kävi vielä niin, että kisa-alustat alkoivat kerätä pintaan kosteutta ja matoista tuli vaarallisen liukkaat. Olikohan Kiinan freestyleri nainen, joka veti päkkärin liukastuttuaan aika pahannäköisesti suoraan vatsalleen?! Näytti pahalta, onneksi hän näytti siitä toipuvan. Myös muita kisaajia alkoi liukastelemaan ja kisat illalla keskeytettiin. Muutama sarja tehtiinkin uudestaan sitten seuraavana päevänä.

Seuraavana päivänä kun kisapaikalle aamulla mentiin niin piti vähän aikaa kahtoo ihmeissään, että mitä ihmettä tuomarit ja järjestäjät touhuavat? Kisa-alustat eivät vissiin olleet tarpeeks liukkaat? Olivat laittaneet lisää vettä mattojen päälle ja nyt vesi-imureilla koittivat saada sitä pois? Vähän huonolla menestyksellä.. Kesken päivän ainakin toisella matolla sarjojen välissä tuomarit itse nostelivat mattopaloja irti ja kuivasivat pyyhepaperilla alustaa? Hu huh… Onneksi toisena päivänä saatiin kisat päätökseen sillä mitään sarjoja ei olisi enää voinut siirtää seuraavalle päivälle. Silloin alkoivat jo EM- skapat.

Koska nämä olivat ekat tämmöset Beach kisat niin ehkä tämä asia on sellainen mikä otetaan opiksi mahdollisia seuraavia skapoja varten. Aikataulujen venyminen tietysti toinen, mutta ne nyt näkyy venyvän lähes tulkoon aina.

Kisoissa nähtiin paitsi mainioita ilmaveivaajia niin myös aivan mahtavia freestyle sekä trick kisoja sekä uskomattomia taitomurskauksia. Näissä lähinnä kilipailikin WTF:n demoteam (pojjat lähinnä pitivät keskenään hauskaa..) ja oli siellä yksi taitava Kiinalainen sekä Turkkilainen (joka voitti junnujen EM kultaa freestylessä). No lopulta mitallistit noissa sarjoissa taisivat kaikki olla Korealaisia demoteamilaisia. Noita murskajaisvideoita ei passanne Kuopiossa näyttää... Ei tiää muuten vaikka vyökokeissa vois vaatimukset muuttua ja kolahtaa omaan nilkkaan .

Kisat lauantaina päätökseen ja mikäpä parempaa, kun joukkueen osalta miehet pääsivät mitallikorokkeelle noutamaan pronssit kaulaan  Tästä olikin kiva lähteä seuraavien päivien EM skapoja kohden.

Jälkikäteen kisaajien, vallkujen ja tuomareidenkin mielestä tällaiset kisat olivat hieno kokemus. Kisat eivät olleet "jäykät" vaan kisaajien ollessa taustalla musa soi, kaikilla oli "party meininki" vaikka tosissaan toki kisasivatkin. Huomasi kaikilla olevan rento ja hyvä fiilis.

Myös tuomarit olivat tykänneet tälläisista kisoista, kun päästiin ulos kisaamaan ja esittelemään taekwondoa paikalle tupsahtaneille turisteille. Jälkikäteen tietysti aatellen urheilijat joutuivat koville. Päivät olivat pitkiä ja aarinko paistoi aamusta iltaan saakka eikä itse kisamatolla ollut minkäänlaista auringon suojaa... Muutamalla ulkomaalaisella kisaajalla tulikin suorituksen jälkeen huono olo ja asiaa nurkan taakse. Myös tuomarit olivat kokoajan paahtavan aaringon alla, saivat sentään pitää hatut päässään.. Olisi varmasti nähty muuten pyörtyileviä tuomareita.

Kisapäivät osuivat kohdalleen sillä pari päevee kisojen jälkeen oli sellainen myräkkä ja tuuli ettei olisi ollut kellään kivaa... Ei katsomossa, tuomareilla saati kisaajilla. Olisi nähty ehkä melkosta tasapainoilua Haktari seisonnoissa tai potkujen palautuksissa yms.

Kisojen jälkeen oli pientä huhua että ensi vuonna olisi Beach EM skapat, jää nähtäväksi tuleeko? Toivottavasti tulee, sillä jo useampia kisoja lifenä seuranneena voisin kehua näitten kisojen tunnelman parhaaksi mitä itse olen päässyt seuraamaan 

t. Ari - Chagi

Rhodokselta, osa 3

Roodos part kolme ja vähän piälle.. EM- veivailut 2017

Tätä kirjoittaessa en ennee harmikseni loikoile lämpimän Roodoksen aaringon alla, istun junassa ja Kuoppioon käy tie. Samoilla silmillä alan olla jo reilusti yli vuorokauden, joten texti voi olla sen mukaista…

Pieksänmäen aseman kohalla mennään ja välillä ikkunasta näkyy outoja vaaleita lumihiutaleen näköisiä tipuvan taivaan tääveltä alas muahan… Halluisin takas Roodokselle… Veeti ei ois vielä sieltä halunnu lähteekkään. No joo… paluu arkeen pikkuhiljaa kolahtaa kaikille Suomalaisille näitä kekkereitä kisaamassa, valmentamassa, tuomaroimassa, huoltajana tai kahtomassa olleille. Kaikilla oli vähä haikeeta lähtee juuri nyt takas, kun kotomaasta tuli niin kivoja viestejä valkoisesta maasta. Pekka Poudan sääennuste tosin piristi kummasti päivää J. Lentomme lähti myöhään keskiviikkona n. 12 maissa yöllä ja olimme Vantaa – Helsinki lentoasemmalla vähän ennen klo: 4:ää aamulla. Junamme Veetin kanssa lähtisi vasta 8:n maissa, joten väsyinä yritimme saada aikamme kulumaan. Lentokonneessa kun en ossoo kovin hyvin nukkua edelleenkään, vaikka kovasti ja kuinka haluaisinkin.

Lähtöpäevänä noutomme Tsäreporgin bussilla oli vasta 9:n jälkeen illalla hotellilta. Meidät haettiin nähtä-västi tokana ja kierrettiin vielä lähtömme kunniaks ne samat hotellit käänteisessä järjestyksessä, kuin tänne tullessa muita turisteja samalle lennolle noukkiessa. Meillä oli siis koko keskiviikko aekaa olla vielä turisteina ja miettiä mitä touhuttas ja harmitella tämän hienon reissun päättymistä. Osa lähti kiertelemään paikallisia antiikin nähtävyyksiä ja tietysti hieman ilmaan potkimaan & veivaamaan ja kuvia siitä napsimaan. Osa lähti rannalle (kuten me) ottamaan aarinkoa (polttamaan selkää) ja pulikoimaan meressä.

Hotelli pitikin luovuttaa jo silloin keskiviikkona 12:sta maissa päivällä (vaikka nouto oli illalla?) joten jou-duimme ottamaan päiväksi yhden huoneen, jossa säilytellä kamojamme iltaan. Huoneessa oli tietysti kätevää sitten yksi vuorollaan käydä suihkussa. Siis ei mitään joukkueen kimppasuihkua vaan ihan tytöt keskenään ja miehet jossakin välissä J Viimeiset iltasyömingit siihen päälle (+kaloripommit jätskibaarista, kiitos Marco)…

Läksimme siis hotellista keskiviikkoiltana 9:n maissa ja saavuimme Veetin kanssa kotio n. 12:30 torstaina. Pitkähkö päevä, kun aamupalalle noustiin 9:n maissa keskiviiko aamulla. No tämmösiähän nämä reissut ja kotiinpaluut on meillä monesti olleet. Pienesti kateellinen näille Etelä-Suomen kavereille, jotka ovat kotona ennen kuin me ollaan edes kehäkolmosella menossa. Tällä kertaa ei tosin tarvinnut itse ajella, saatiin vaan istuskella junan kyydissä ja naatiskella maisemista…

EM- kisoista jos jottain kertoisin, varmaan kaikki lajiamme seuraavat jo tietävät miten siellä meni? Kisat olivat siis tällä kertaa kaksipäiväiset (2015 EM- kisat kesti kolme pv). Tällä kertaa muutoksena oli useampi kisamatto (5 kpl:tta). Myös tuomarointia oli muutettu aikaisempiin arvokisoihin. Aiemmin oli kolme tuomaria edessä, kaksi tuomaria takana ja yksi tuomari komentelemassa. Nyt nämä kaikki pisteitä syynäävät tuomarit olivatkin yhdessä rivissä edessä? Eli samalla tavalla kuin Beach kisoissa, mutta nyt ei liputettu vaan annettiin pisteet perinteisellä tavalla. Tosin nyt tuomareilla oli jonkinlaiset tabletin näköset laitteet hyppysissään, meillä suomessa on vielä ne perinteisemmät kapulat.

Joissakin sarjoissa käytiin bätlet (eli single-elimination) ja toisissa Cup- menetelmällä. Eli Bätleissä kaksi vastakkain ja toinen jatkoon ja toinen kotiin (nyt ei enää syömään jätskiä kun ko. hallista ei sellaista herkkua saanu). Cup- kisoissa (jos paljon osaanottajia, kuten Veetin junioripoikien sarjassa) ensin karsitaan puolet ja sen jälkeen 8:n parasta finaaliin. Ainakin kadetti ja junnusarjat sekä pari- ja ryhmäsarjat käytiin Cuppina, aikuisten yksilösarjat taisivatkin kaikki taas olla bättlejä, paitsi yli 40v ja yli 50v. sarjat? Joissakin sarjoissa, jos osaanottajia oli vähemmän käytiin semifinaalit ja sitten finaalit. Miesten ja naisten ryhmissä olikin suorat finaalit (joukkueita oli sen verran vähemmän, ettei semifinaaleita tarvittu). Esitettävät poomset kisaajat saivat tietää muutama päivä ennen kisoja, joten pientä ”fiilausta” vielä kerkesi kilpailat tekemään.

Näissä kisoissa nähtiinkin poikkeuksellisesti useampia kisaajia samasta maasta > se tuntui vähän oudolta sillä normisti arvokisoissa saa olla vain yksi edustaja maastaan yhdessä sarjassa. Tähän oli syynä aiemmin keväällä peruttu President cuppi (Kreikkassa?) jonne ilmoittautuneet pääsivät osallistumaan näihin kisoihin? Tuntui kummalliselta kun Kreikkalaisia oli niin monta joissakin sarjoissa ja heidän tasonsa ko. sarjaan oli vähän mitä oli > nähtävästi oli haluttu saada Kreikkalaisia paljon mukaan, kun kisatkin Kreikassa pidettiin.

Kisahalli (siis nimetön siellä Roodoksen landella, keskellä ei mittää) oli aika vaatimaton vaikka uudehko halli olikin. Siellä oli yksi ainoa piste mistä pystyi ostamaan kahvia & virvokkeita ja sitten iltapäivällä ruokaa (oli-kohan 2 tai 3 vaihtoehtoa). Hinnat ainakin kahvin osalta oli kohallaan – 2 euroa murukahvista? No kun kil-pailua ei ole niin ota tai jätä meininki… Harmillisesti molempien kisojen osalta puuttui sellainen muis-to/paita yms. ostopiste millaiset oli mm. Mehicossa ja Serbiassa. Toki oli Daedon koju ja siinä perusjuttuja yms. muttei sellaisia ”hauskoja juttuja” mitä olisi voinut tuliaisiksi aatella tai ittelle muistoksi ostavansa. Hallissa päivän mittaan alko olla aika kuuma ja ilmanlaatukin aika heikko ainakin näin lvi-immeisen mielestä.

Kisapaikka oli sen verran kaakana hotellilta, että menimme taxeilla (140 kymppiä 80 alueella?, vähän meinas välillä pelottaa…) Hallilla jos sattui Suomalaisten vuoroja ootellassa ns. väliaikaa niin kerkesi hieman köpötellä pihalla. Pihalla näki lampaita, kanoja sekä lehmiä sekä puolenpäivän aikaan kuuli kukon kiekuntaa (Kreikkalainen selvästi, aikataulu kukollakin heittää kun puolilta päivin huutelee…). Valitettavasti lähes aina joku oli pihalla tupakalla ja se raitisilma ei ollu aina niin raitista. Sen verran halli oli uusi, että siellä oli riittävä määrä wc- tiloja. Monesti niitä on vähänlaisesti , mutta nyt tämä puoli hoitui hyvin. Aikataulutkin suht. hyvin pitivät, joten molempina kisapäivinä ei illat venyneet mitallien jaon jälkeen ihan mahottoman myöhään vaan kerettiin vielä syömään kaapunnille ja suht. ajoissa nukkumaan.

Ensimmäisenä kisapäivänä (sunnuntaina) Veeti teki karsinnassa poomset 4 ja 6. Veeti taisikin tehdä toistaiseksi parhaat kisasuorituksensa ja meni kirkkaasti jatkoon 6:ksi parhailla pisteillä. Semifinaaleissa 5 ja 8 poomset. Hyvin Veeti teki nämäkin, muttei aivan riittänyt finaaliin 8:n parhaan joukkoon ja sijoitus 9-14 27:n kisaajan joukossa. Lauralla oli alle 30v naisissa vastassa Sveitsiläinen ja poomseina 8 ja 12. Sveitsiläinen harmiksi jatkoon. Franssilla alle 30v miehissä oli ensimmäisenä vastassa Saksalainen (pitkä mies joka taisi olla Beach kisoissa finaalissa). Frans voitti ja sai vastaansa lopulta Norjalaisen jolle hävisi täpärästi. Norjalainen voittikin lopulta EM kultaa. Jepellä alle 40v miehissä oli vastassa Ranskalainen, joka voitti ja meni jatkoon. Johanna alle 40v. naisissa voitti eka kierroksella Islantilaisen. Lopulta Johanna oli vastassa Englantilainen, joka oli tällä kertaa parempi.

Kimillä oli yli 40v. miehet Semifinaaleissa poomseina 10 ja 14. Harmillisesti ei päässyt Kimikään finaaliin. Matilla oli myös yli 50v. miehissä semifinaali ja poomseina 13 ja 16. Ei päässyt Mattikaan finaaliin saakka. Niina yli 40v. naisissa sen sijaan raivasi itsensä hienosti finaaliin ja pitkän päivän päätteeksi hienosti juhlittiin Niinan EM pronssia.

Seuraavana päivänä (maanantaina) olikin vuorossa parit ja ryhmät. Essi ja Christian alle 30v. pareissa ei harmillisesti päässeet finaaliin eikä Triin ja Saulikaan päässeet finaaliin asti. Ryhmissä sen sijaan sitten tä-rähti! Molemmissa ryhmissä (naiset yli 31v sarjassa Triin, Johanna ja Niina sekä miehet alle 30v. miehet Frans, Olli ja Christian) saatiin hienosti Suomeen lisää EM mitalleja. Naisille hoppeeta ja miehille pronssia. Ei hullumpaa!

Viimeisenä Suomalaisena oli vuorossa Daniel junioreiden freestylessa. Daniel taisikin olla ensimmäinen Suomalainen freestylen edustaja EM kisoissa. Christian oli viime vuonna MM kisoissa ja nyt Daniel. Hienoa saada Suomalaisia myös näihin sarjoihin. Dansku teki hienon freestylen ja lopulta sijoitus oli 6-7? Hankala tarkastaa näitä sijoituksia, kun ei löydä netistäkään kuin mitallistit?

No illan päätteeksi siis metallia niin miesten kuin naisten ryhmien kaalaan! Olipa hienoa taas kerran olla paikan päällä livenä kahtomassa taitavien urheilijoiden suorituksia sekä varsinkin, kun pieneen taekwon-domaahan Suomeenkin tulee mitalleja. EM kisoihin osallistui yli 700 kilpailijaa ja sarjojakin 35. Kisojen par-haaksi maaksi nousi Turkki ja myös Tanska veti mahottoman paljon mitalleja. Tanskalaisilta taisikin löytyä edustusta lähes jokaiseen sarjaan (myös yli 65v. mummot).

Beach MM skapoihin osallistuneiden määrää en muistanut tarkistaa, mutta maita siellä oli tietysti EM kisoja enemmän, kun siellä oli mukana myös Euroopan ulkopuolisia maita. Kokonaisuutena uskon että Suomen ilmaveivaajien muajoukkueelle jäi näistä molemmista kisoista hyvä fiilis. Matkanteko tökki tällä kertaa vuorostaan Kimillä (Kimi voisi siitä kirjoittaa oman jälkikäteen hauskan stoorin).

Omasta puolestani tykkäsin tästäkin reissusta, kun kelitkin suosi ja aarinkoa oli tarpeeks. Veetin mukana olen päässyt reissaamaan ja kattomaan jo 5:t arvokisat, muutamat PM:t ja monet Openit eripuolilla Eu-rooppaa. Joukkueessa on hyvä ilmapiiri ja tekemisen meininki. Vaikka kilpailut otetaan tosissaan, välillä petytään ja välillä riemuitaan niin joukkue pitää huolta omistaan. Tunteiden skaala kuuluu tähän hommaan ja välillä on sopivasti ”pilkettä” silmäkulmassa J.

t. Ari - Chagi