Kuopion Taekwondo ry
Kuopion Taekwondo on vuonna 1987 perustettu liikunta- ja urheiluseura, joka tarjoaa jäsenilleen mahdollisuuden monipuoliseen liikuntaan ja terveelliseen elämäntapaan taekwondon harrastamisen kautta. Seuran perusti Turusta Kuopioon muuttanut Kaj ”Pete” Aaltonen.
Seura järjestää harrastus- ja kilpailutoimintaa kolmesta ikävuodesta ylöspäin. Harjoitukset koostuvat monipuolisesti taekwondon eri osa-alueista sekä kuntoilusta, joten jokaisella on mahdollisuus monipuoliseen harrastamiseen.
Tällä hetkellä seurassamme on noin 100 aktiivista harrastajaa, joista lasten ja nuorten osuus on noin puolet. Mustia vöitä, eli daneja, Kuopioon on saatu vuosien varrella toistakymmentä. Seuran opettajana toimii Tommi Kaiponen, 5. dan.
Kuopiossa on järjestetty vuosien varrella useita leirejä sekä kilpailuja. Kuopiolaiset ovat olleet hyvin edustettuina myös muiden seurojen järjestämissä tapahtumissa. Leireille eri puolille Suomea on lähdetty aina mahdollisimman isolla porukalla ja kisamenestystäkin on tullut, niin ottelun kuin liikesarjojen puolelta.
Kuopion Taekwondo on Suomen Taekwondoliiton jäsen. Seura kuuluu myös Pohjois-Savon Liikuntaan ja Kuopion Daneihin, joka on kuopiolaiset kamppailuseurat ja harrastajat kokoava organisaatio. Seura on mukana myös Kamppailijat Oy:ssä.
Seura harjoittelee Kuopion Liikunta- ja Kamppailukeskus Liikkeessä (Väliköntie 4). Katso ajo-ohjeet täältä.
Seuraa meitä somessa:
www.facebook.com/kuopiontaekwondo
www.instagram.com/kuopiontaekwondo