German Open Poomsae 2015

German Open Poomsae 2015

Saksan avoimet ilmaveivauskilpailut käytiin tänä vuonna Dresdenissä (ent. Itä-Saksan puolella) 23-24.5. Kisat oli kaksipäiväiset, kisaajia 22 muasta yhteensä 331 Atleettia. Margon Arena Dresden toimi kisapaikkana ja puitteet olikin hyvät. Kisat käytiin 4:llä kisa-alueella. Melkoset kinkerit siis... Koetetaan laittoo Kuopio/Leppävirta kisoissa paremmaks :) Suomesta tällä krtoo näissä kisoissa pieni edustus (6- aikuista ja 4-muksua). Luulimme virheellisesti kisakaapuntia pieneksi, mutta olihan tuolla populaa lähes miljoonan immeisen verran?

Aikuisten pippalot oli laavantaina ja junnujen sunnuntaina. Muu joukkue. lähtikin matkaan jo perjantaina ja me mentiin perästä lauantaina (ei kärsi olla töistä enempää kuin päivä poissa, tosin pojat ois halunneet lähtee jo perjantai uamuna muiden kanssa ”valmistautumaan” niin varmaan joo..). Aamulla 7:ltä Apo kyytiin ja kohti Suonenjoen liittymää... Serveri siellä jo oottikin vaikkei uamulla meinannut millään vastata puheluun (luulin jo että vetelee vielä hirsiä…). Leppävirralta Tepi isänsä Matin kanssa mukaan ja junnubussin nokka kohti Helsinkiä. Kentällä Veti tuas turvatarkastuksessa kopeloitavaksi ja muille pientä hymyä... Matka alkaa perinteisissä merkeissä.. Lento Frankfurttiin (aika pikkunen kenttä tämä..) ja sieltä Dresdeniin.

Arvelimme perillä, että voisimme köpötellä hotellille, mutta otimme kuitenkin Taxin. Matkaa olisikin ollut kävellä about 17km.. Kaapunnin laajuus kävikin yllätykseksi. Hotelli (Ibis Dresden Bastei) oli fiini, n.100 m muun joukkueen majapaikasta. Alue oli muutenkin hieno, paljon pikkubutiikkeja ja kahvila/ruokapaikkoja. Hotelleja oli monta lähekkäin ja alue oli täännä turisteja vähän sieltä sun tiältä, jotkut häröt jopa savosta asti. Tälläkin krt:aa selvittiin matkan teosta reilulla 12 h:lla... Muun joukkueen kisat olivat vielä kesken ja heillä oli pitkä kisapäivä. Illemmalla tavoitettiin Heikki ja muu joukkue. Saatiin kuulla kisakuulumiset (Nina kultaa ja parissa myös Kimin kanssa pronssia) muut ei olleet tällä krtoo päässeet mitalleille.

Illan ylläri olikin kun Jippuli liittyi seuraamme. Hän oli saanut kumottua ETU:n piätöksen ja oli tullut heti paikalle. EM projektin kannalta hieno homma... Heikki jakoi mulle poikien urheilijalätkät ja antoi mulle Coach lätkän, Heikki ei jäänyt sunnuntaille ja teki musta valmentajan? Jippulin jäämisestä ei ollut tässä vaiheessa tietoo joten tunsin olevani pienessä keltaisessa liemessä... No onneksi vain junnut ja nekin vielä "omia" poikia joten kyllä se siitä... Uamulla aikaseen kisapaikalle rekisteröitymään 8:lta ja kisat kääntiin 10:ltä. Helpotuksen huokaus, Jippuli tulikin tyttönsä kanssa myös sunnuntaina ja otti poijjat "haltuun". Mulle jäi apu koutsin homma ja se oli jo tutumpaa puuhaa…

Junnupoikia oli yht. 37 joten karsinnat jaettiin kahteen ryhmään (Apo 1:een ja Tepi+Veti 2:een) ja karsinnassa tehtiin vain yksi Poomse (Ohjang)? Tämä oli harmillista ja moni valmentaja ihmetteli tätä kovasti, ei hyva! Aikuisten sarjoissa käsittääkseni tekivät kaikissa kaksi karsinta Poomsea ja se voi olla syy miksi kisat venyi laavantaina suuren osallistuja määrän takia. Apo lopulta oman ryhmän 15:sta, Tepi omassaan myös 15:sta ja Veti oli yhdessä 4:n muun kanssa jaetulla 10:llä tilalla. Tasapisteissä presentaatiopisteet ratkasee ja poika lopulta ulkona jatkosta, stana!

Presentaatiotreenejä siis... Pitänee viedä poju kesällä teatterikouluun niin oppii esiintymään :) No Veti ollut loppu viikolla kuumeessa, mutta oli jo kuitenkin toipumaan päin joten ei laiteta sen syyks... Tästäkin alkaa jo tulla valitettavasti tapa, poijalle pittää suaha pieni vi... Siis ketutus piälle niin loppukisat männöö paremmin. Pitänee ensi kerralla ruveta sitä ”härnäämään” ennen kisoja niin ketuttaa jo valmiiks ja menee kisatkin paremmin… Apolla ja Tepillä ehkä jännitys vähän paistoi läpi, mutta hienot poomset myös molemmilta. Nämä olikin Tepin ensimmäiset A-Class skapat... Harmillisesti Ruottin poju pääsi jatkoon joten turpaan tuli myös sillä rintamalla... Hollanin poju voitti lopulta myös tämän kisan, todella taitava...

Serverin kadettisarjassa 23 osallistujaa joista 12 jatkoon. Karsintapoomsena Paljang. Serverillä hyvä alku, mutta vähän askelissa/seisonnoissa häröilyä mikä taisi puottaa muuten hyvästä poomsesta paljon pisteitä.. harmillista! Serveri lopulta 17:sta, pääasia, että voitti Ruottalaisen joten Serverin kannatti jo siitä syystä lähtee Saksaan ;)

Junioriryhmässä 6 joukkuetta poikien lisäksi (suora Finaali) Pojat vuorossa toisena Bulgarian jälkeen ja Poomseina Taebak ja Koryo. Poijilla kelpo suoritukset molemmissa ja vaikka viimeistely jäi tällä viikolla vähälle (omien treenivetojen takia en joutanut viikolla riittävästi poikia treenuuttaa ja keskenään jos heidät jättää niin häröilyksihän se menee). Lopulta jopa Jippuli taisi vähän hymyillä suoritusten jälkeen... Olikohan ilosta vai tuskasta?

Tanskalaiset, Saksalaiset ja Itävaltalaiset meni pisteissä vielä poikien ohi, mutta Britit oli vuorossa viimeisenä. Jippuli sanoi Brittien tehdessä että nyt tulloo poijille mitalli ja niin kävikin! Britit jäi poikien taakse. Näissä kemuissa jaettiin pronssimitallit 3 + 4 sijoista (vaikkei Bätlejä ollutkaan). Jippuli kertoi itse poijille ja sai kyllä poikien ilmeet kerrasta kirkastummaan... Tämä oli eka A-Class kisa ryhmänä ja heti mitalli! Vaikuttaa hyvälle EM-skapoja aatellen. Jippuli ei ollut oikein tyytyväinen poikien esityksiin, lähinnä Poweria poijat tartteis suorituksiin lisää. Kysyin olisiko antaa pojille kotiläksyjä ennen seuraavaa leiriä ja tästä syystä heti mitallien jaon jälkeen poijjat ei päässeetkään vaatteita vaihtaa vaan olikin poijjille Jippulin "rääkkitreeni" palkinnoks/rangaistukseksi päivän suorituksista :) sorry poijjat, mutta saitte hyvän treenin!

Treeni oli lämmittelyalueella samaan aikaan muiden kuten Tanskalaisen kadetin Evan harjoitellessa freestylea. Tanskalaiset tais vähän ihmetellä kun Jippuli rupesi treenauttaa Suomijunnuja... Eikä treenattu Poomsee.... Kattovat varmaan että hullut Suomalaiset? Siperian kautta kotio tms.

Evasta täytyy vielä sanoa että on taitava kadetti tyttö tämä, hieno oli myös hänen freestylensa (poijatkin halus sen nähä ennen lähtöö?). Tämäkin tyttö venyy ihan mahottomille mutkille, muistuttaa jotakin Espoossa asustelevaa typykkää? Näissä kisoissa oli monta todella lahjakasta/taitavaa nuorta. Ei voinut kuin ihastella heidän menoaan ja ihmetellä miten kova taso on Euroopankin kärjessä!

Kisapaikalta taxilla hotellille, kamojen vaihtoon, syömään ja kaapungin nähtävyyksiä kahtomaan... Maanantaina kentälle, tällä kertaa se olikin Apo jonka vuoro oli häröillä. Oli pudottanut lompakkonsa joka löytyi onneksi neuvonnasta. Tosin nyt piti käävä turvatarkastus kahteen krta:aan. Serveri oli mukana ja joutui molemmilla kerroilla "kopeloitavaks" Veetillä vaihteeks hauskaa... Mietittiin mitä se poeka salakulettaa, suklaata tytöille tietysti! Lennot sammoo reittiä takas, Dresdenistä Frankfurttiin ja sieltä Hesaan. Junnubussilla tuas 400km kotio kohti... Kotiopäin matkattiin n. 13h… No ei näiden velikultien kanssa kyllä aika pääse pitkäks käymään, kyllä sattuu ja tapahtuu näille häröille…

Nyt on näättökisat kääty ja ootellaan miten kävi? Eiköhän EM koneeseen ole meiän kollit nousemassa joten poijjat tietää mitä kesäkuussa iltasin tehhään, typykät saa ootella heinäkuulle :D :) Saksasta taisi jäädä poijjille paremmat kokemukset kuin Rädyn Sepolle. Reissu meni muuten hyvin, mutta Sakut ei tunne ilmasia toimivia Fifi- verkkoja joten kuvia ei raaskinut reissusta laitella. Monessa baarissa piti Matin kanssa käyvä illalla istumassa ja kokeilemassa…. Toivottavasti seuraavat löpinät tulee sitten Serbian suunnalta kesäkuun lopussa, sitä ootellessa....

Auwiderssin ja Tanke shö.. Tai sinne päin... T. Ari-Chagi